maanantai 22. syyskuuta 2014

Kangaskassit pitsiliinapainannalla

Teimme käsityöntunnilla kangaskassit hyödyntäen pitsiliinapainantaa. Työ oli aika yksinkertainen ja nopea tehdä. Pitsiliinapainanta oli meille molemmille uutta,mutta ei tuottanut ongelmia. Haastavinta siinä oli saada kuvio näkymään selvästi kankaassa. Loppujen lopuksi olemme molemmat melko tyytyväisiä töihimme ja kangaskassejahan tarvitsee aina. :)


   




Aloitimme työn valmistamisen painannalla. Sitten teimme kassiin kantohihnat. Seuraavaksi ompelimme työhön sivusaumat ja sen jälkeen pohjan. Sitten työ olikin valmis käytettäväksi.  




-Suvi ja Jemina KTL







                                       






torstai 18. syyskuuta 2014

Virkkausvillityksiä


Moni on aloittanut maton tai korin virkkaamisen. Ollaan käytetty paljon Lankavan ohjeita, mutta myös muita netistä löytyviä ohjeita.

Tämän linkin takaa löytyi hyvä kuvallinen ohje korin virkkaamiseen:
http://kasityonriemua.blogspot.fi/2012/09/virkatun-korin-ohje.html


tiistai 2. syyskuuta 2014

Pipon ohje!

Leikkaa neuloksesta suorakaide:
 Leveys = päänympärys + 2cm
 Korkeus = pipon korkeus x 2 + 2cm

1. Käännä kangas nurinpäin. Taita kaksinkerroin ja ompele kankaan sivureuna saumurilla.



2. Taita kangas pituussuunnassa nelinkertaiseksi.



3. Leikkaa pipon 1. Kaavan avulla yläreunan kaari sekä ylhäältä että alhaalta. Avaa kangas kaksinkertaiseksi.

4. Ompele leikatut kaaret saumurilla.


5. Taita kangas taas nelinkerroin ja aseta 2.kaava kuvanmukaisesti kankaalle. 


6. Leikkaa sitten kaavan avulla kaaret sekä ylhäältä että alhaalta.



7. Avaa taitos ja taita leikatut kaaret toisiaan vasten ja ompele ensin pipon yläreunan kaari niin että koko yläreuna umpeutuu.


8. Käännä pipo oikein päin ja ompele alareunan kaari umpeen. Taita pipo sitten kaksinkerroin niin että alareuna tulee yläreunan sisään.


PIPO ON VALMIS!!!! :)